Vuosikatsaus 2016
Vuorovaikutteinen organisaatio

Vuorovaikutteinen organisaatio

LSJH on rakentanut toimintansa mahdollisimman vuorovaikutteiseksi sekä yhtiön sisällä että sidosryhmien kanssa. Avoimuus ja läpinäkyvyys toteutuvat läpi koko organisaation - tiedon kulussa, kokouskäytännöissä, päätoimintojen yhteistyössä, osallistumisessa. Jokainen tietää roolinsa ja vastuunsa, ja jokainen on tärkeä. Yhdessä olemme LSJH.

Vuosi 2016 oli fuusioituneen yhtiön toimintojen yhtenäistämisen aikaa. Yhtiön vuosikello, toimintasuunnitelmat, ohjeistukset ja kokouskäytännöt ohjaavat ja rytmittävät toimintaa hallituksi ja selkeäksi kokonaisuudeksi kohti yhteisiä päämääriä.

Omistajakunnat ohjaavat LSJH:n toimintaa yhtiökokouksessa edustajiensa kautta. Yhtiökokous vahvistaa yhtiön tilinpäätöksen ja valitsee hallituksen jäsenet. Hallitus vastaa yhtiön strategisesta suunnittelusta.

Vuonna 2016 pidettiin varsinainen yhtiökokous ja hallitus kokoontui kahdeksan kertaa.

Hallituksen jäsenet 1.9.2015 alkaen: Olli A. Manni (pj.), Jaakko Halkilahti (vpj.), Marjatta Hyttinen, Tuija Ollikkala, Jarmo Rosama, Timo Ilola, Piia Elo, Jonni Moislahti, Antero Jaskari, Jarmo Järviö ja Jörgen Hermansson.